torstai 19. tammikuuta 2017

Liian jonkinmoinen siihen johonkin

Olen oikeastaan aika hirvittävän väsynyt, mutta en anna sen häiritä: Kevät tekee tuloaan ja asiat korjaantuvat pikkuhiljalleen kun vain malttaa odottaa, eikä anna ajoittaisten vastoinkäymisten ja pelon nakertaa pikkuhiljaa kasvavaa odotusta ja riemua tulevasta isosta muutoksesta. Vaikka seurusteluhaaveeni tyssäsivät tälläkin kertaa siihen etten ollut taaskaan riittävän jotain, jotain ollakseni tarpeeksi jonkinsorttinen johonkin, johonkin, jota en oikein itsekään taida hahmottaa ja tajuta että mihin, enkä edes halua kun se satuttaa jo menneisyytenikin nimissä ihan liikaa, niin olen sitten siihenkin ihan tyytyväinen, joskin melko syvästi suruissani. Jos ei ihminen riitä, niin ei riitä ja se siitä sitten, joskohan minä nyt jo ymmärtäisin olla edes yrittämättä: Luulen, että minun on kuitenkin helpompi vaihtaa murrealuetta ihan keskenäni elukoitteni ja sademetsämäisesti rehottavien kasvieni seurassa, miehistä voi olla melkoisesti vaivaa ja harmia jos niikseen tulee. Varsinkin sellaisista miehistä, mille olen jo alkujaan liian riittämätön. Lopetin siis itsesäälissä rypemisen, ja keitin itselleni naapurin akan hunajalla maustettua teetä erinäisistä yrteistä, joita olin aiempina vuosina kerännyt talteen juuri tällaisten tilanteiden varalle, ja päätin parantua.

Saan vapaata 6-10.2, jona aikana minulla on melkoisesti touhua: Minun on pakko käydä istumassa tulityö- ja työturvakorttikurssit naapuripitäjässä, Ryöstössä, ja näiden kurssien välipäivinä häippäisen  Pamkeleen ja Parun seuduille katsomaan vuokratiloja, joita minulle on tarjottu. Ihmiset ovat olleet viime aikoina ihmeen kilttejä ja avuliaita minulle ympäri Suomen, vaikkei edes tunnetakaan ennestään! Maailmassa on todella paljon hyvää ja kaunista, jos vain uskaltaa joskus kurkistaa sen oman elinpiirinsä ulkopuolellekin ennakkoluulottomasti, eikä vain käperry siihen omaan pesäänsä murehtimaan kaikkea mitä voi tapahtua jos ei olekaan riittävän jotain, jotain johonkin, johonkin mitä ei itsekään osaa määritellä tahi ymmärtää. Ja koska päätin siis tänään lopettaa itsesäälissä rypemisen niin aloin jo iloitsemaan esimerkiksi sitäkin, että vanha kunnon ystäväni ransetti elää taas ja oikein hyrisee tyytyväisyyttään parannuttuaan viime syksyisestä vesipumppukohtauksestaan ja sitä että Jyrsimö oy:n pikkupuput ovat terveitä, ihmisrakkaita ja suloisia. Niiden sukupuoletkin ovat selvinneet jo lopullisesti: Niissä on kolme poikaa ja kolme tyttöä, ihan niinkuin tasa-arvon vuoksi kuuluukin olla. Tällä hetkellä kotia etsii enää valkonenäinen Aaro-poika...


..... mahdollisesti sisarensa Aliinan kanssa, mikäli maltan siitä Aliinasta nimittäin luopua. Ainakin Aliinan kaksoissisar, valkotassuinen Aliisa jäänee näillä näkymin kotiin...

....Harmaan Amalian kanssa...
Paitsi että minulla on siis nyt pupuja ihan yllin kyllin, niin kuttulassakin tapahtui pikkuinen muutos aikaisempaan Baso-pukin lähdettyä kotiinsa ja tilalle tulleiden harmaan ja hämmästyttävällä tavalla edesmenneeltä Pippurikutultani näyttävän Lotan....


...ja erehdyttävästi isänsä Bason näköisen, valkoisen Siirin....

 tultua tiluksille. Tytöt ovat syntyneet viime keväänä, ja niistä epäilemättä tulee hienoja lypsykuttuja tiluksilleni sitten aikanaan kun ne kasvavat isoiksi. Ystävällinen Estelli-kuttu...

 ...on ottanut ne oikein mukavasti vastaan, vaikka muistaakin aina aika-ajoin muistuttaa, että kuka on nyt tilusten vanhin ja viisain emäntä.



Niin että tämmöistä tänne tällä kertaa. Jos ette pane pahaksenne, niin minun on nyt pikaisesti alettava touhuamaan kun sähköt kerran palasivat: Täällä on ollut melkoinen myräkkä tänään, eikä sille taida loppua ollakkaan. Laitan loppuun vielä kuvia vuoden 2017 alkutaipaleesta: Jospas se elämä siitä taas iloksi muuttuu.


















-Amatööriputkimies-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetulleet kommentit ovat tervetulleita, ärsyttävät poistetaan kyselemättä.