lauantai 12. marraskuuta 2016

Vituiksimänneenrakkauselämän vuosipäivä!

Melkoista kiirettä, onneksi. Minun  on nykyään nimittäin kovin hankala laittaa itseäni off-tilaan, koska alan aina liikkeen pysähdyttyä kelaamaan oman olemassaoloni turhuutta, eroa, velkoja ja lapsuudessa ilmeisesti lopullisesti vammautettua sisintäni. Töissä ja kotona puuhastellessa en ehdi niitä juurikaan miettiä, ja töitä ja puuhastelua on nyt piisannut: Olen nimittäin tehnyt paitsi ylitöitä kuntayhtymän leivissä, niin myös siinä välissä muutaman vuoron jopa kaupungillekin, vaikken oikein tainnut siihen lupautuessani muistaaa, kuinka paljon olin tehnyt töitä jo sitä ennenkin.

Tämän kaiken sauhuamisen lisäksi olen siis rakentanut silloin viime postauksessani suunnittelemani kuttulan siihen malliin, että sinne muutti muutama viikko sitten lainapukki Baso, ja tuleva lypsykuttuni, ihana, ja kaunis prinsessa Estelle. Jäin nyt vapaille, ja aion seuraavaksi vihdoinkin eristää niille rakentamani seinän, vaikka harvinaisen aikaisin alkanut jääkausi kymmenen asteen pakkasineen ja tuulineen tuntuukin taas menevän ohitse, ja aloitan niiden ulkoaitauksen teon: Sain nimittäin ystävällismielisiltä ihmisiltä lahjoituksena aitaverkkoa ja Estellen. Kaikkeen ei rahat olisi näinä ankeina aikoina riittäneetkään, yritänhän sentään maksella yrityslainoja pienestä hoitajan palkastani samaan aikaan, kun henk.kohtainen pankkitilini huutaa tyhjyyttään jo omienkin lainojeni tähden. Onneksi rakennustarpeita löytyy jo valmiiksi nurkista pyörimästä: Minunhan en oikeastaan hitsarina tarvitse pahemmin saranoita tai muita sen sellaisia ostella: Teen siis ihan kaiken itse, eikä ne elikot siitä viitsi valittaa, jos sisustus on vähäsen säälittävä. Pienenä muistutuksena oikeastaan enemmänkin itselleni, että rakennusprojekti on maksanut minulle noin 100 euroa, jotka ovat menneet lähinnä ruuveihin ja eristeisiin.  Tässä teille kuvatuksia Kuttulat kuntoon 2016-projektistani:



















 Tuossa viimeisessä kuvassa on siis uusi kuorma-autoni ooppeli Tuppukylän citymarketin pihalla, joka pystyy kuljettamaan pienestä koostaan huolimatta yllättävän suuria kuormia, aivan kuten omistajansakin!

Olen nimittäin opetellut kuskaamaan yli kolmesataakiloisen heinäpaalin hevosille ihan itsekseni tukkikoukkujen avulla. Mihin tässä enää miestä enää tarvitaankaan?

Miehistä puheenollen: Kun tulin silloin aiemmin valittaneeksi, että ne nykyään pelkäävät minua, niin nyt niitä on pitänyt hätyytellä pois ihan urakalla. En minä ihan oikeasti huoli puolisokseni ihan ketä vaan, ja jos minä sanon, ettei se seura kiinnosta, niin silloin ei ihan tosissaan kannata tulla tänne korpeen ajelemaan talon ohitse edestakaisin: Vaikka olenkin täällä pääsääntöisesti yksin, niin siitä huolimatta en ole avuton tai pelkää oikeastaan yhtään mitään. Minulla on suht isokokoiset koirat seuranani, ja väittäisin kyllä osaavani puolustautua, jos vain ehdin jonkun aseen käteeni saada. Ei se tuo paalikaan ihan tuulenhenkäyksellä tuonne tarhaan pyöri. Sitäpaitsi vaikka minä miten päin asiaa tuumailisin, niin en vaan ymmärrä, miten kukaan voi kuvitella rakentavansa ihanan parisuhteen ihmisen kanssa joka seisoo hampaat irvessä vasara kädessään parkkipaikallaan savu päästä nousten ja valmistautuu tarvittaessa tappamaan. Tietysti me jokainen tykätään erilaisista otteista, mutta silti?

Enkä minä oikeastaan pieniä halipulan hetkiä lukuunottamatta nyt pahemmin seuraa edes kaipaa. Minä olen ihan tyytyväinen omaan rauhaani ja siihen että pystyn ja kykenen tekemään kaiken ihan itse neuvottelematta siitä ensin itsensä perheen pääksi mieltävän tahon kanssa. Olen nyt siis sinkkuna siihen asti, kun löytyy mies, joka on samalla taajuudella kanssani. Ei siis hirveästi tyhmempi eikä viisaampi, eikä rikkaampi, muttei nyt ihan minun elätettävä kuitenkaan. Ulkonäöllä tai iällä ei ole niin merkitystä, tai on iällä: Nykyään en taida piitata hirmuisen nuorista klopeista. Enkä takertuvista miehistä, enkä painostavista, enkä hyväksikäyttävistä, enkä juopoista, enkä väkivaltaisista, enkä tyhmistä tai manipuloivista miehistä. Juu ei. Minun siis ei todellakaan tarvitse "toimia NYT kun olen vielä nuori ja kaunis????", kuten minulle on sanottu. Minä en tosiaankaan tarvitse idioottia joka ei ymmärrä että ihminen vanhenee!

 Sinkkuuteni taitaa siis näillä näkymin jatkua pitkään, eikä haittaa. Surullisinta tässä oikeastaan on se, että eräänä iltana astuessani kanalan ovesta sisään huomasin yllättäen olevani hirvittävän helpottunut siitä, ettei minun tarvitse olla huolissani, juokseeko se oma mies pikkutyttöjen perässä kylillä. Harmi etteivät ihmiset ymmärrä että rikkoessaan lapsen, ne rikkovat samalla hetkellä myös sen aikuisen joka siitä lapsesta aikanaan kasvaa. Ja siinä puhutaan jo vuosikymmenten inhimillisestä kärsimyksestä, joka ei lopu sen julmuuden lakattua vaan jatkuu ja jatkuu niin kauan kuin henki pihisee. Surullista on oikeastaan myös se, että kun tuo äsken kertomani pakkoavioliittoyritys tapahtui, en tehnyt siitä julkista itseni takia, vaan siksi, että sillä häiriköllä on niin monta muutakin uhria, jotka eivät uskalla ihan niin kovaäänisesti puolustautua. Miksi minä en katso itse olevani oikeutettu pelkäämään, olemaan heikko ja ahdistumaan siinäkään tilanteessa, että se olisi kaikille muille ihan normaalia?

Mutta se siitä. Laitan tähän vielä kuvia uudesta yrityksestäni saada rahaa elukkojen pitämiseen: Olen laajentanut Jyrsimö oy:n toimintaa pupukasvatukseen. Koska vastenmielisyyteni rodunjalostusta kohtaan on niin voimakas, niin torpassa ja tiluksilla alkaa tulla risteytyspupuja terveistä ja yhteen sopivista vanhemmista ja ehkä myös marsuja. Pienoisena ongelmana on se, että en halua pitää mitään eläimiä pitkiä aikoja häkissä, niin minun pitää heti kuttulan valmistuttua alkaa rakentamaan lisää tilaa Jyrsimöön ja poikien huoneeseen. Osan uusista pupuistani ja tuittupaäisen, jalostukseen soveltumattoman Tiinan olen jo sijoittanut kanalaan, mihin ne ovat sopeutuneet oikein hienosti, ja alkaneet rakentaa sinne omaa luolastoaan. Ensimmäinen pentue syntynee näillä näkymin Mintun ja uuden poikaystävänsä...




.....Petterin sutinoiden tuloksena Joulukuun viidennen päivän tienoilla. Muita tyttöjä aletaan astuttelemaan vasta keväällä. Tässä kuvia kanien ja kanojen yhteiselosta ja sisäJyrsimöstäkin:









Niin ja se työpaikan puputyttökin...




...alkaa tulla luovutusikäiseksi viikon päästä, joten ei minulta hommat kesken lopu.

Tähän loppuun vielä pieni kuvakavalkadi viimeisen kuukauden tapahtumista:



Jos ette pane pahaksenne, niin minä lähden nyt nopsaan juoksemaan iltatöitä tuonne pihalle: Olen nimittäin tänään lähdössä juhlistamaan vituiksimänneenrakkauselämän vuosipäivää rakkaan lapsuudenystäväni kanssa kapakkaan. Kokkasinhan jo aiemmin päivällä sen kunniaksi teemaan sopivia jauhelihapihvejäkin. Katsokaa vaikka:

-Amatööriputkimies-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetulleet kommentit ovat tervetulleita, ärsyttävät poistetaan kyselemättä.