sunnuntai 28. elokuuta 2016

Uppoamisia

Minulla on ollut hiukan epäonnea, ja tunnen uppoavani. En ole ihan varma, kuinka ja milloin hidas mutta varma pinnan alle valumiseni alkoi, mutta viimeaikojen epäonnistumiset ovat kiihdyttäneet sen vauhtia, vaikka yritänkin parhaani mukaan vielä kellua ja odotella ihmettä saapuvaksi. Vastaan räpiköimisen olen lopettanut jo muutama viikko sitten.

Ensinnäkin tämä kylmän kahdeksan-vuotisen Virtuaalimieskauden ja sitä seuranneen eron jälkeen vaivannut epävarmuus omasta kelpaavuudestani parisuhdemarkkinoilla on helpottanut: En kelpaa yhtään mihinkään. Saatuani jo toistamiseen melko kitkeränsävytteiset ja närkästyneet pakit mieheltä, jonka olisin ihan oikeasti syvältä putkimiessieluni syövereistä halunnut vierelleni, kirjauduin tinderiin, ja olen lahjakkaasti onnistunut säikäyttämään treffiseurani karkuun keskivahvan kuolemanpelon saattelemana, vaikken oikeastaan edes tiedä itsekään että miten teen sen. No en sentään niitä kaikkia, mutta lopulta olen tullut siihen tulokseen, etten edes ole vielä valmis uuteen suhteeseen vaikka erosta Virtuaalimiehen kanssa onkin jo yli puoli vuotta. Sielua kirveltää edelleen liikaa, ja vaikka ei kirveltäisikään, niin kuinka ihmeessä saan luotua hyvän ja luottamuksellisen parisuhteen jonkun kanssa, joka pelkää minua tai suuttuu ja pöyristyy siitä että tämmöinen hänestä edes kiinnostuu?

Ja toisekseen työhommat: En lähtenytkään ruåtsiin, vaan jäin Leutoon ja Parkuun miltei neljäksi viikoksi töihin ja työskentelin koko sen ajan pitäen ainoastaan kaksi päivää vapaata. Hyvänä puolena mainittakoon, että sain tienattua yritykselle sen verran, että uskoisin saavani lainanlyhennykset maksettua. Huonona puolena taas mainittakoon, että menin reissun jälkeen pistämään ensimmäisten vapaitteni kunniaksi insuliinia vanhaan tyyliin ja viikko sitten lauantai-aamuna heräsin insuliinisokista. Venäytin ilmeisesti siinä köntyröidessäni vasemman kylkeni ja jouduin soittamaan ambulanssin, koska kuvittelin minulla olevan sydänkohtaus. Kummallista on se, etten oikeastaan pelännyt ollenkaan vaan ajattelin siinä keittiöön kontatessani, että minun on pakko saada häke-päivystäjä ymmärtämään mongerruksestani sen verran, että saavat ambulanssin mieluummin paikalle minut löytämään, kuin että jäisin Eliaksen löydettäväksi. Oikeastaan tilanteessa ainoa harmittava tekijä oli se, että joutuisin kuolemaan ennen kuin saan selville, olenko oikeasti niin kammottava olio, ettei kukaan mies enää tahdo minua lähelleen päästää. Tästä voimme varmaankin päätellä ainakin sen, ettei se kuoleminen niin kauheaa ole kuin mitä aina kuvitellaan. Kun lopulta pääsin keittiöön ja söin muutaman kourallisen sokeria, alkoi olo ja sekavuus rintakipua lukuunottamatta helpottaa, ja pääsin jatkmaan konttaamistani ulko-ovelle ottamaan idioottimaisen Pulleron sisälle, koska se ei tahtonut että ensihoitajat tulevat minua pelastamaan: "Annatte sen nyt vaan kuolla ihan rauhassa siellä omassa kotonaan". Vietin siis sen aamupäivän päivystyksessä piuhoissa ja tutkittavana ja juuri kun ehdin miettiä ettei tästä enää voi elämä paskamaisemmaksi muuttua, kuulin jo pitkästä matkasta yhden pyhän angstin valtaaman sukulaiseni saapuvan. Sain siis kuunnella verhon takaa sen paasausta samassa tilassa odotellessani labrakokeiden tuloksia, ja miettiessäni mahdollista tulevaa pallolaajennusta, jota ei sitten ainakaan vielä tässä tilanteessa tarvittukaan. Ymmärrätte varmaan, että Tuppukylästä pois muuttaminen kävi tuon aamupäivän aikana mielessä aika monta kertaa? Nyt olen siis edelleen työkyvytön venähtäneen kylkeni takia, ja koska eron jälkeen minun on ollut vaikeaa olla edes niitä muutamia päiviä vapailla ainoastaan omat pöljät ajatukseni seuranani, niin ymmärrätte varmaan senkin, että miksikä nyt masentaa?

Olen tänä viikonloppuna yrittänyt hoitaa nuppiani sienestämällä, ja se kyllä onnistuukin kun pitää vasemman käden tiukasti kipeää kylkeä vasten ja ähkäisee aina jo vähän ennakkoon jos joutuu könyämään vaikeista paikoista yli ja kiroaa jokaista pumpsahtavaa ja nitkahtavaa liikettä hikikarpalot otsalta valuen. Koska onneni ei siis todellakaan ole nykyään kummoinen, eilinen sienisato meni hukkaan hirmumyrskyn katkaistua sähköt koko illan ja yön ajaksi. Tämän päiväiset sienet olen jo esikäsitellyt huomista sienisalaattia varten. Päätin muuten tänään siinä erään kiihkeän hirvikärpäshyökkäyksen aikana kauniin syksyaurinngon paisteessa, että poistan koko tinderin puhelimestani ja alan sen sijaan pelaamaan vaikka sitä pokemon gouta unelmieni rakastajaa odotellessa: Sama idea kait siinäkin sovelluksessa on, paitsi että siitä pikachusta lienee loppupeleissä paljon vähemmän vaivaa, harmia ja uppoamisentunteita kuin miehistä, vai mitäpä olette mieltä tästä lopputulemasta?

-Amatööriputkimies-

P.S Etsin muuten nyt talveksi paikallisia töitä Pieksämäen seudulta joko yrityksellä tai verokortilla heti kun saan halvatun kylkeni kuntoon. Jos keksit jotain, niin soittele: 045-8628594. Teen oikeastaan ihan mitä keksitte pyytää kotitaloustöistä putki- ja hitsaushommiin. Hoitoalan töitä en voi yrityksenä tehdä, koska siihen vaaditaan jotkut hoitoalan diipadaapa-paperit, jotka maksavat maltaita, ja joita en jostain syystä tarvitse palkollisena. Hitsausluokat ja tulityö ja työturvakortit on voimassa kevättalvelle asti. (Millähän rahalla nekin muuten uusitaan?) Yrityksen laskutushinta on 32e/h-38e/h riippuen mitä töitä teen. Oikeastaan voisin myös alkaa maalaamaan pieniä tauluja johonkin myyntiin... Kyllä tämäkin uppotukki tästä taas nousee, vissiin???

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetulleet kommentit ovat tervetulleita, ärsyttävät poistetaan kyselemättä.