lauantai 13. helmikuuta 2016

Ruunajaiset

Jos olet herkkä, niin älä lue blogitekstin ensimmäistä kappaletta!

Eilen vietettiin Dyydsöneitten virallista ruunaksi astumisen juhlaa. Kaikki ei taaskaan mennyt niinkuin elokuvissa, vaikken sitä odottanutkaan lykättyäni ko. toimenpidettä milloin milläkin verukkeella tuonnemmaksi ja tuonnemmaksi sen edellisen toimenpiteen muistot pyörien  mielessäni kuin kuvanauha: Edellisellä kerralla nimittäin rakas Veka-varsani jouduttiin lopettamaan sen suolten tultua nivuskanavista ulos sen noustessa maasta toimenpiteen jälkeen vuonna 2007.

Koska minä olen minä, ja minun elämääni nyt vain kuuluu tällainen ajoittainen toistuvuus, ruunaus ei sujunut elokuvatyyliin tälläkään kertaa: Bailey nimittäin ei suostunut nukahtamaan, vaikka sille lisättiin nukutusainetta aina uudestaan, kunnes annos oli jo 2,5 kertainen. Jouduin siis pitelemään sitä  itkuani niellen paikoillaan koko toimenpiteen ajan, ja se siitäkin huolimatta onnistui tempomaan itsensä sellaiseen asentoon, ettei koivet ylämäkeen päin sojottaen päässyt nousemaan ylös, joten jouduimme kutsumaan naapuritallilta apua, ettei se joutuisi makaamaan kylmässä hangessa liian pitkään.
Kun saimme lopulta Baileyn loimitettua ja tarhaan, sirkus jatkui: Veeti oli jostain syystä saanut päähänsä, että näppärä eläinlääkäri oli osannut leikata Baileysta tamman ja tuli välittömästi aidasta läpi ja yritti alkaa astumaan sitä, eikä päästänyt Baileyn vahingosta viisastuneena ketään muuta lähelleen kuin minut. Sitä ei siis päästy rauhoittamaan aluksi ollenkaan, kunnes sitä tonttuilua aikamme jatkettuamme naapuritallin isäntä kävi hakemassa rauhoitusgeeliä talliltaan ja eläinlääkäri meni pirullisen ovelasti autoonsa piiloon. Minä sain suun kautta annettavalla aineella Veetin rauhoittumaan niin, että eläinlääkäri sai pistettyä sille nukutuspiikin. Tällä kertaa jo heti aluksi isomman annoksen, josta se sitten olikin niin pyörryksissä että sitä piti sinäällään jouhevasti onnistuneen toimenpiteen jälkeen pitkään varjella ettei se kaatuile aitojen päälle ja riko itseään. Veetin ollessa tokkurassa, Bailey käytti tilaisuutta hyväkseen ja teki muutaman taktisen hyökkäyksen sitä kohti korvat luimussa ja julmemman näköisenä, kuin koskaan. Ei se sille mitään tehnyt, mutta tulipahan siinä se astumisyritys kostettua kuitenkin.

Eläinlääkärin lopulta lähdettyä monta tuntia myöhemmin, kuin alkuperäinen suunnitelma oli, minun oli pakko luovuttaa jälkivartiointi Virtuaalimiehen vastuulle, koska olin jo niin väsynyt että jalkani tärisivät holtittomasti ja vatsaani väänsi. Olihan minulla kahden tunnin aamu-unilla valvottu yövuoro takana, ja illlalla olisi taas töihin lähtö edessä muutaman tunnin päästä. Täytyy myöntää, että olin todella helpottunut kun yöstä tuli rauhallinen eikä hälytyksiä tullut perushommien lisäksi kuin muutama.

Onneksi Dyydsöneiden piikkikammo ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään: Nimittäin aamulla töistä palattuani Veeti oli niin kipeä, että minun piti ihan soittaa eläinlääkäri tarkistamaan ettei sillä ole ähkyä ja se piti taas rauhoittaa ja pistää kipulääkettä ja antibioottia. Ei sillä mitään hätää ollut, mutta tulipa sekin tarkistettua. Iltapäivällä herättyäni pistin Baileylle antibiootit itse, eikä sekään siitä korvaansa lotkauttanut, toisin kuin turvonneiden haavojen huuhteluyrityksistä. Tänä iltana voin siis mennä jo huolettomammin työvuorooni hyvin, joskin pätkittäisesti nukutun päivän jälkeen. Öitä on vielä jäljellä viisi.

Pikkukoirista ihan sen verran, että ne ovat kasvaneet hurjaa vauhtia ja saivat ensimmäisen matokuurinsa viikko sitten. Ne alkavat jo pikkuhiljaa könytä syntymälaatikostaan pois ja Nipsun ilme alkaa olla hieman vaivautunut sen ruokkiessa niitä: Arvaatte varmaan miksi!! Nyt keittelin tuossa kananmunia ihan vain tarkoituksenani tarjota niille ensimmäinen keltuais/viili ateria huomenna niiden kolmiviikkoissynttäreiden kunniaksi. Laitan tähän kuvia pentusten maailmanvalloitusesta viimeviikoilta. Ruunauksesta ei tullut kuvia eikä kyllä ole niin väliksikään!!








Pennuista on muuten jo yli puolet varattuja, muutamia poikapuolisia vänisijöitä on vielä vapaana! Jos pentu kiinnostaa ja pystyt tarjoamaan sille sen tarvitseman hyvän ja rakastavan kodin niin soittele! p.045 862 8594.

Jos ette pane pahaksenne niin lähden nyt suihkuun pesemään hevoset pois iholtani ja hiuksistani ja alan valmistautumaan koko yön kestävään Tuppukylän ja sen maaseutupitäjien ympäriajooni! Halipatsuippa!

-Amatööriputkimies-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetulleet kommentit ovat tervetulleita, ärsyttävät poistetaan kyselemättä.