torstai 18. joulukuuta 2014

Pitkälle jalostettu seuraihminen

Vaikka kerroinkin kirjoittavani kirjaani, niin en ole siinä edistynyt mitenkään kummoisesti: Sen kirjoittaminen vaatisi rauhaa ja hiljaisuutta, mutta viime aikoina en ole kerennyt keskittymään siihen ollenkaan. Koska minusta tuntuu nyt, ettei se taida koskaan tällä menolla valmistua, saati että kukaan lähtisi sellaista paskaa julkaisemaan, taidan liittää tänne pienen eläintensuojelua sivuavan katkelman siitä:

Sänkyni on jostain syystä nostettu tuvan puolelle ja kolme sekarotuista vanhaa koiraani liikehtivät jaloissani innostuneesti. Meille on tulossa vieraita. Näen ikkunasta että pihan poikki kävelee hoippuroivin askelin älyllisesti kehitysvammainen velipuoleni, jonka olemassaolosta minulla ei ole aiemmin ollut tietoakaan, kahden tuntemattoman koiransa kanssa. Vanhempi narttukoirani, Susi aukaisee oven ja saan tervehtiä kovasti itseäni muistuttavaa iloisesti kuolaisella suullaan hekottelevaa ja pärisyttelevää, nykivän pakkoliikkeistä veljeäni. Koirat vaihtavat muutaman sanan keskenään ja kehuvat veljeni ja minun pystyjä neniä ja hiusten samanlaista väriä: Veljelläni on kuulema oikein hieno rotutyypillinen rintakehä ja sen korvat ovat juuri oikeassa asennossa päätä vasten. Minut käsketään paikalleni sängylleni ja minuta riisutaan raivoisasta vastustelustani huolimatta vaatteet pois. Veljeni koirat riisuvat veljeni kakkavaipan ja näen kuinka sillä jo ottaa eteen, ja se sotkee kätensä kakkaan ja maalaa sillä viisiviivaisen kuvion lattian pintaan. Vastustelen raivokkaasti kun se työnnetään päälleni, ja koirat tarttuvat terävillä hampaillaan kaikkiin raajoihini, ja Susi puristaa hampaansa kaulavaltimoni ympärille ”pitäkää kiinni se satuttaa muuten urosta”. Minun käsketään olla hiljaa ja paikallani. Innokkaasti kurluttava ja nyt kakkaisia sormiaan nuoleva veljeni tulee päälleni ja nylkyttää tarpeensa sisälleni.

Jälkeenpäin minua kiitellään kovasti ja Susi tarjoaa minulle lohdutuspalkintoa: ”Kato, ota satanen” ja heiluttelee seteliä naamani edessä. ”Näistähän sinä tykkäät? Etkös tykkääkin? Tykkäätkän? Tykkäät sinä? Elä nyt murjota: Siitä jälkeläisestähän tulee muotovalio! Kokonaisen rodun kantaisä tai -äiti! Eikö olekin mahtavaa?” Minua oksettaa, olen hädissäni, vihaan itseäni ja maailmaa josta on muutamien minuuttejen aikana pudonnut pohja pois: Kehen voin luottaa, jos jopa parhaat ystäväni, kokonaiset yksitoista vuotta elämästäni hoivaamani ja rakastamani perheenjäsenet tekevät minulle pahaa omassa kodissani?
Herään ja syöksyn vessaan oksentamaan, eikä mikään pysy sisälläni ennen iltaa, ja häpeän jostain syystä ihmisyyttäni nyt varmaan enemmän kuin koskaan. Rakas sekarotuinen ystäväni katsoo minua vessan ovelta hämmennyksen vallassa. ”Mikä sille oikein tuli"



 Kuulostiko riittävän etovalta? Onneksi koko kirja ei ole ihan tuon tasoista soopaa, mutta halusin vain tuoda nämä ajatukseni julki, koska olen viime aikoina käyttänyt ihan liikaa kallisarvoista aikaani rodunjalostuksen ja sen eettisyyden maailmassa pyörimiseen: Miksi ihmeessä mediassa aiheuttaa pöyristystä ja yököttelyä esim. tämä Australialainen insestikylä, jonka voisi vain oikeastaan ajatella olevan alku hauskalle seuraihmisrodulle. Tästähän olisi hyvä jatkaa tarkkaan valituilla linjasiitoksilla eteenpäin, vai mitä? Jos olet sitä mieltä, että se olisi epäinhimillinen ja sairas teko, niin miten ihmeessä voit hyväksyä järjestelmällisen ja mahdollisesti raiskaamalla alkuunsaatetun rotueläimen? Selittäkää minulle edes se, mikä tekee ihmisestä niin ylivertaisen olennon, että sillä on oikeus kohdella muita eläinlajeja niin paljon julmemmin, kuin mitä se ikinä antaisi muiden kohdella itseään? Miksei nuo vanhat rodut voitaisi jo heittää romukoppaan ja alkaa vain jalostamaan tietyntyyppisiä koiria kun jalostaa kerran pitää: Terveitä riistaviettisiä metsästyskoiria, lupsakkaluonteisia seurakoiria ja teräväpäisiä palveluskoiria terveiksi todetuista mutta 0% sukulaisuuden omaavista vanhemmista? Ja ihan sama kaikissa muissakin elikoissa, jotka ovat suureksi harmikseen meidän käsiimme joutuneet. Minulle on oikeastaan ihan sama, vaikka ihminen joutuisi tunkemaan tissinsä ja naamansa täyteen silikonia jos kerran ihmisurokset ovat liian sairaita astumaan normaalilta näyttävää naarasta, mutta voitaisiinko edes viattomat elukat jättää tämän perversion ulkopuolelle? Ai ei?

Joskus vain hävettää olla ihminen. Aika usein oikeastaan. Tekisi mieleni käydä taputtelemassa hienoja pssm-harrastehevosiani, (joihin en oikein uskalla antaa itselleni lupaa kiintyä, mutta jotka kuitenkin aion pitää siinä pelossa, että ne joutuisivat sellaisen ihmisen käsiin, joka ei ymmärrä tehdä päätöstä niiden lopettamisesta, mikäli ne alkavat pahasti oireilemaan), tuolla tarhassa vaikka on jo yö. 

-Amatööriputkimies-

Jalostus, sukusiitos, insesti, linjasiitos, perinnölliset, sairaudet, koiranpentu, myydään lemmikkieläimet, koira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetulleet kommentit ovat tervetulleita, ärsyttävät poistetaan kyselemättä.