perjantai 29. elokuuta 2014

Pussillinen lukemattomia kirjoja!

Olen juossut asioillani koko päivän niin, että jalkani ovat kuluneet lyhyiksi. Jouduin ulottamaan hamstrausretkeni ihan naapurikaupunkiin, Ryöstöön asti, koska Tuppukylässä ei ole agrimarkettia. Nyt olen kuitenkin hankkinut elukoille ruokaa sen verran, että pärjäävät lähiviikot ilman että Virtuaalimiehen tarvitsee lähteä ajelemaan ympäri maailmaa niitä etsimään. Ostin myös Ryöstössä käydessäni kokonaisen muovikassillisen kirjoja, koska alkoi tuo lukeminen loppua kesken: Minulla kun pitää olla kirja nenän alla jokaisena joutilaana hetkenäni. Se tapa vain on jotenkin päässyt iskostumaan minuun jo ala-asteen aikana alkaen Tiina ja Neiti etsivä ja Viisikko -sarjoista ja jatkuen Tarzanin jännittävästä viidakkomaailmasta Tuntemattoman sotilaan kautta muihinkin suomalaisiin klassikkoromaaneihin ja dekkareihin jo ennen yläasteen loppumista. Lukeminen on ollut aina tapani päästä karkuun liian tavalliseksi, tai niinkuin lapsena, liian ahdistavaksi muuttuvaa maailmaa, siinä tilanteessa, kun normaalit kansalaiset lähtevät etelän lomalle. Lapsena käytin ahkerasti kirjastoa, mutta nykyään ostan kirjat itselleni, koska A: minulla on rahaa siihen ja B: En koskaan muista palauttaa kirjaston kirjoja ajallaan, joten ne tulevat maksamaan lopulta ihan yhtä paljon, kuin alennusmyynnistä ostetut kirjatkin maksavat.

Mutta se lukemattomista kirjoista ja niiden lukemisesta. Kävimme taas illalla maastolenkillä itsensä taas nuorekkaaksi tuntevan Herra Tohtorin kanssa, ja se ravaili ja laukkaili jopa kotoa pois päin iloisesti korvat hörössä ja ihan liikkumisen ilosta! Yleensä sellaista haipakkaa tullaan vain ja ainoastaan kotiin päin. Mahtaakohan tämä muutos ystävämme terveydentilassa johtua chian siemenistä, viileästä ilmasta vai uusista lenkkitossuista? No johtui mistä johtui, mutta se kyllä tuntuu ihan mahdottoman mukavalta minustakin: Nyt pitää vain malttaa mielensä ja muistaa kuitenkin pitää vauhdit maltillisina ja edetä ihan kävelemällä ainakin puoli tuntia revittelyn jälkeen. Vaikka Herra Tohtori onkin nyt täynnä puhtia, niin se ei kuitenkaan ole mikään nuori enää, niin kuin ei ole sen ratsastajakaan, ei sen puoleen. Olen joutunut sen verran antamaan periksi nariseville nivelilleni, että lasken jalustinta yhden reiän verran noustessani sen selkään. Vähäsen noloa, mutta vielä nolompaa on se, kun yritän ähkyä ja puhkua jalkaani sinne korkealle, vaikka sen kyllä sinne jalustimeen aina lopulta saankin. Voisikohan Herra Tohtori kertoa minulle äkillisen nuortumisensa salaisuuden:  Kyllä sinne hevosen selkään helpommin hujahdettiin vielä kaksikymmentä vuotta sitten, vaikka silloin oli välillä vauvatkin mahassa!

Mutta mikäli ette nyt pane pahaksenne, menen syömään ja lukemaan Camilla Läckbergiä: Se nainen sitten kirjoittaa ihan mahdottoman hyvää hömppää!!!

-Amatööriputkimies-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetulleet kommentit ovat tervetulleita, ärsyttävät poistetaan kyselemättä.