maanantai 25. elokuuta 2014

Performanssihevonen

Kulunut blogiton kaksi viikkoa on kulunut nopsaan, vaikka tuntuukin puolelta vuodelta, koska kaksi viikkoa sitten oli vielä ne kamalat helteet ja nyt jatkaessani kirjoittamista, on jo täysi syksy pimeine iltoineen ja sateineen. Luojan kiitos! Työhommista sen verran, että olen nyt uuden työnantajan listoilla Tuppukylän lähimaastossa, mutta lähden huikentelemaan väljemmille vesille reissutyöhön heti kun kutsuuvat: Siellä suuressa maailmassa kun niitä ojia ja kuoppia riittää talveksikin. Se, että minne päin suunnistan, on vielä auki, mutta selviää varmaankin ennen työn alkamista. Aika vaikeaa hitsata putkia, joista ei tiedä missä päin Suomenmaata ne sijaitsevat.

Pihaton elämäänkin kuuluu sinäällään uusia tuulia, että siellä on alkanut hääräämään uusi tallitonttu, Amanda, joka on jo hyvää vauhtia tutustunut niin Dyydsöneiden koulutukseen, kuin monipuolisesti kunnostautuneen Herra Tohtorin ratsastamiseenkin. Jälkimmäinen alkaa jo sujua hienosti pienen alkutakkuilun jälkeen Herra Tohtorin huomattua, ettei vanhoista kunnon yliopistopilojen sarjoista ole pitkäaikaista hyötyä täällä Tuppukylän perähikiällä! Upouusi tallitonttumme ei ole nimittäin moksiskaan pukitteluista ja ryöstäytymisistä eikä muistakaan sen esittämistä performansseista ja pantomiimeista, vaan jatkaa riehumisen jälkeen ratsastusta, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. On harmillista, ettei hevosta voi kouluttaa toimimaan muiden kanssa yhtä hyvin, kuin miten se toimii kun itse olen sen selässä: Jokaisen kai pitää vain luoda oma suhteensa niihin riivatun elikoihin, varsinkin Herra Tohtoriin, joka oli aiemmin nuoruudessaan kuusikymenluvun tuulissa hassispäissään saanut peräti porttikiellon jonkun yliopiston ratsastusmaneesiin viskeltyään siellä ratsastajat pitkin seiniä. Nykyään se ei sentään ihan niin mahdoton ole, tuntuupa vain valitsevan omat ihmisensä melko tarkasti. Herra Tohtorista vielä sen verran, että ne chian siemenet taitavat todellakin toimia! Sen jalat ja Nikke Lignellin tutuksi tekemät narisevat nivelet ovat toimineet viime aikoina aivan uskomattoman hyvin, ja se jaksaa kulkea ihan ilman kiemurtelua ja nilkutusta kuin nuoret hevoset, eikä jalat ole suht ripeästä liikutuksesta huolimatta turvotelleetkaan niin kuin vielä aiemmin kesällä! Kyllä nyt kelpaa, ja kun ne helteetkään ei enään vaivaa! Laitan tähän teille todisteeksi jotenkin leveähkön kuvan itsestäni ja Herra Tohtorista...


....keskellä syksyistä peltoa Dyydsöneiden naureskellessa meille laitumelta. Juuri ennen kuvan ottamista olimme juosseet ylinopeutta leikkuupuimuria karkuun: "Ratsasta itekses sen puimurin ohi ihan rauhassa, jos se kerran niin turvallistakin on". Mitäpä muuten luulette Virtuaalimiehen varjon tekevän kuvassa? Hierooko se ohimoitaan stressaantuneena?

Huomisiin!

-Amatööriputkimies-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetulleet kommentit ovat tervetulleita, ärsyttävät poistetaan kyselemättä.