lauantai 2. elokuuta 2014

Luupäitten jumihetki

Olen lähinnä maannut sängyssä ja lukenut ja kuolannut netissä eestin raskaita vetohevosia. Jostain syystä sokerini ovat melko korkealla ja päähäni alkaa sattua heti kun menen ulos aurinkoon: Taisinpa saada viime viikolla yliannoksen sitä hitsatesaani siellä paahteessa. Onneksi kuitenkin iltasella aurinko päätti mennä sen verran alemmas, että lähdimme oloni korjauduttua Herra Tohtorin kanssa lenkille, vaikken meinannutkaan saada Dyydsöneitä menemään laitumen puolelle siksi aikaa: Ne olivat nimittäin sitä mieltä, että olisivat paljon nuorempia ja reippaampia lenkkikavereita minulle, ja jumittuivat keskelle pikkuaitausta seisomaan, kuin aasit, eivätkä liikahtaneetkaan, vaikka laitoin niille päitset päähän ja yritin vetää, ja vaikka menin niitten taakse ja yritin työntää niitä pepusta. Lopulta irrotin päitset, ja viuhautin riimulla niiden pepun takana, niin johan ottivat jalat alleen ja juoksivat nauraa rähättäen pellolle leikkimään rosvoa ja poliisia. Vaikka hevoset ovat minulle omalla omituisella tavallaan varmaankin sata kertaa tärkeämpiä ja rakkaampia, kuin ihmiset, niin eräinä tiettyinä hetkinä on pakko laskea kymmeneen, ettei päänuppini ota ja räjähdä kappaleiksi niiden edessä. Vaikka itse olenkin ollut patalaiska, niin Virtuaalimies otti ja pellitti molemmat ulkorakennukset helteestä huolimatta. Nyt ei vesi lorise pihattoon, eikä liiteriin! Hyvä Virtuaalimies, Hyvä!!!!!!

-Amatööriputkimies-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetulleet kommentit ovat tervetulleita, ärsyttävät poistetaan kyselemättä.