tiistai 29. heinäkuuta 2014

Jos keäntää niin sattuuko kohalleen?

Ensimmäinen työpäiväni ei lähtenyt liikkeelle kovinkaan hyvissä tunnelmissa. Iltapäivällä olin jo lietsonut itseni niin hiileksi, että hitsasin ihan mahdottoman rajun ukkoskuuron alla kiinteistösulkua istuen seinäelementin päällä rajun vesisateen valuessa niskaani pitkin selkääni, ja mikäli minulla ei olisi ollut yleisöä, olisin ihan varmasti mennyt selälleni maahan, ja huutanut jännittäen koko nelikymmenvuotiaan lapsenvartaloni kaarelle, että saatanan kierosilmä, tähtää alemmaksi! Ja, että ETTEKÖ TE SAATANAN NAATTIKORVAT KUULE? Aivan. Olen siis joskus lukenut Tuntemattoman sotilaani. Itseasiassa kymmenvuotiaana lapsosena montakin kertaa. Onneksi kuitenkin tulin jossain vaiheessa järkiini, ja kahlasin lopulta läheiselle ostarille kahville. Elämässä tulee joskus ärsyttäviä tilanteita vastaan, ja jos niihin ei pysty sopeutumaan, niin sitten pitää keksiä välillä jotain muuta tekemistä.

Ukkoskuurosta oli kyllä sen verran hyötyä, että se selvitti ilmaa. Oma pään sisäinen rajuilmani taitaa olla vielä hiukan kesken, vaikka pystyinkin tuossa jo vähäsen naureskelemaan Virtuaalimiehen uudelle ystävälle, Urpo-hiirelle, joka on vissiinkin sen verran pöljä, ettei osaa pelätä mitään, vaan touhuaa ihan siekailematta Virtuaalimiehen varpaiden vieressä roskapussin kimpussa. Jospa se siitä helpottaa. Siis myräkkä, ei niinkään hiiri: Niitä tulee aina lisää.

-Amatööriputkimies-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetulleet kommentit ovat tervetulleita, ärsyttävät poistetaan kyselemättä.