keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Yön unisaldoa, osa 5

Metsästäjän pyssy on ruosteessa ja rikki. Se istuu kannonnokassa suuren niityn laidalla, ja kirvaa niin että sen takana hiljaisena kohoava hongikko raikuu. Minua huvittaa, ja jään ensimmäistä kertaa tahallani seisoskelemaan niityn laitaan niin että metsästäjä näkee minut. Hihitän niin että mahaan koskee, kun se yrittää raivossaan kiehuen ladata asettaan, muttei saa osia liikkumaan vaikka sormet kipeinä miten yrittää. Sydämeni jättää rinnassani lyönnin väliin ja suustani pääsee minulle epätyypillinen IIK, kuullessani vihdoin tutun kilahduksen metsästäjän saadessa vihdoinkin pyssyn latinkiin. Otan jalat alleni ja nelistän vahvoin kavioin pitkin niittyä niin, että sen heinät lakoavat altani, kuin kumartaen vahvojen kinttujeni voimaa ja nautin nopeasta kiidostani niin, siitäkin huolimatta, että se johtuu kuoleman pelosta. Metsästäjä ampuu aseensa tyhjäksi ilmaan ja kiroaa. Ihmettelen miksi se ei ampunut päin, vaikka oli saanut minut ensimmäistä kertaa kunnolla tähtäimeensä, minä kun olin siihen itse ihan vasiten jäänyt sitä odottamaan. Hyppään ojan yli niin että hurahtaa. Melkoinen Tamma!

-Amatööriputkimies-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetulleet kommentit ovat tervetulleita, ärsyttävät poistetaan kyselemättä.