maanantai 30. kesäkuuta 2014

Hammaspammaus

Vaikka viime perjantaina suhtauduinkin hammasongelmaani niin ylenkatseellisesti, jouduin tänään alentumaan hammaslääkärin pakeille: Valvoin miltei koko viime yön kamalassa hammassäryssä, vaikkei se särky johtunutkaan lohjenneesta hampaasta. Toisella puolen oli niin pahasti tulehtunut takahammas, että päivystävä hammaslääkäri oli sitä mieltä, että se pitää vetää pois heti kun vaan saan ajan sitä varten. Nyt suussani on kaksi väliaikaista paikkaa, ja tulehtuneessa hampaassa mahdottoman ärhäkät tropit sitä kesyttämässä. Ilmankos ne sokerit eivät ole ottaneet laskeakseen viime aikoina, ja olen ollut hiukan puolikuntoinen muutenkin: Diabetes ja tuollaiset tulehdukset eivät ole kovinkaan hyvä yhdistelmä.

Lähdettyäni hammaslääkäristä, kerkesin jo soittaa töihin, että tulen vielä hitsaamaan muutamaksi tunniksi, mutta kun en olisi millään jaksanut edes vetää työsaapasta jalkaani, niin päättelin, että minun todellakin kannattaa pitää nyt se sairaslomapäivä, jonka lääkäri minule kirjoitti. Niinpä soitin etten tule, ja menin nukkumaan, ja sitä onkin sitten riittänyt iltaan asti, jolloin niitin heinää ja kuivitin pihaton viimeisillä voimillani ja -puruillani. Toivottavasti huomenna on parempi päivä: Minulla nimittäin tulee melkoinen kiire hitsauksien kanssa tämänpäiväisen rokulipäivän takia!

-Amatööriputkimies-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetulleet kommentit ovat tervetulleita, ärsyttävät poistetaan kyselemättä.