sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Tyhjyyteen tuijottavat apumiehet

Aukaisin tietokoneen ensimmäisen kerran tänään vasta varttitunti sitten. Olen nimittäin ollut liikenteessä ihan aamusta alkaen. Oikeastaan minua taitaa väsyttää niin, että tyhjässä päässäni käy vain taas sellainen nakse, kun löysällä roikkuvat piuhat yrittävät ottaa yhteyttä toisiinsa, siinä onnistumatta. jospa saisin vähän otetta päivääni lataamalla tänne muutaman kuvan, odottakaaapas....


kuten huomaatte, Virtuaalimies on tänä viikonloppuna...


...korjaillut vanhaa aitaa, ja rakentanut lisäosan pikkuaitaukseen, hivenen....

...tehottoman, mutta sitäkin innokkaamman apumiehensä...


...Baileyn kanssa.

Koska aitaus ei ollut vielä aivan valmis illalla, en oikein päässyt tänään lähtemään metsälenkille Herra Tohtorin kanssa, enkä oikein tiedä, olisiko se ollut edes niin tarpenkaan, koska sen kintut ovat taas hiukan kivistelleet eilisen, hiukan vauhdikkaamman lenkin jälkeen. Onneksi linimentti tuntuu hiukan auttavan: Mitenkäs sitä sanottiinkaan, että vanhuus ei tule...

Ja apumiehistä puheenollen muuten olen auttanut esikoispoikaani selviämään eilisen baari-illan jälkeensä jättämästä darrasta....




...viettämällä hänen kanssaan laadukasta äiti-poika-aikaa koko päivän. Kuten kuvasta voitte huomata, parempaa parannuskeinoa saa hakea: Kyllä ne äidit vaan osaa! Ja minä itse olen puolestani touhottanut taas tapani mukaa siellä täällä ja nyt porkkanapenkit ovat kylvöä vaille valmiina, tomaatit, auringonkukat ja kurpitsat harson alla kasvihuoneessa opiskelemassa ulkoilmaelämää, ja kasvilava ladattuna hevonkakalla, heinällä ja mullalla odottamassa asukkaitaan. Tänään myös lähtivät kesäkotiinsa rakkaan lapsuudenystäväni kanaset ja kaksi kukkoa, jotka olivat olleet minulla hoidossa talven yli, ja nyt minulla on Herra Tohtorille sovitettavaksi bootsit, jotka kyllä saattavat olla sille liian isot. Eipä sitä oikeastaan enempää voi yhdeltä päivältään odottaakkaan: Kyllä siellä netissä joutaa notkumaan huonommillakin keleillä.

Mahtaisinkohan jaksaa mennä suihkuun?

-Amatööriputkimies-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetulleet kommentit ovat tervetulleita, ärsyttävät poistetaan kyselemättä.