maanantai 31. maaliskuuta 2014

Vuosikymmenen vaihtoa odotellessa

Olen syntynyt vajaan tunnin päästä neljäkymmentä vuotta sitten, varttia vaille aprillipäivänä. Olen juhlinut tätä sinäällään tahdosta riippumatonta elintoimintoa jäämällä rakkaan mutta väsyneen hondani ELS2n kanssa kaksi kertaa Tuppukylän peräkylän salen eteen, syömällä neljä kappaletta pääsiäismunia, hitsaamalla ja kylvämällä aivan mahdottoman määrän minttua ja sitruunamelissaa. Huomenna tulen todennäköisesti juhlimaan aprillipäivää kylvämällä muutamia kurpitsoita, kurkkua ja vesimeloneita, jotka laitoin jo tänään likoamaan keittiön ikkunalle. Ratsastamaan minun oli alkuperäinen suunnitelmani lähteä, mutta kylvöhommat olivat sen verran aikaavieviä, että kerkesin pihatollekin niin viimetinkaan, että hevoset jo" köh, köh" naputtelivat rannekellojaan ja pyörittelivät paheksuvasti hörökorvaisia päitään moisen hävyttömyyden takia. Eikös siinä ole ihan riittävästi juhlaa eto asian takia? Ja sainhan koululla oikein tig-langasta ja käytetystä rälläkän laikasta hitsatun syntymäpäiväkukkasenkin kopin sermin alta ojennettuna: Kyllä ne miehetkin joskus harvoin osaa!

Päivää on hiukan mustentanut uutiset, että tutun tuttuja, joskin itselleni tuntemattomia hevosia on taas laiminlyöty niin, että ne on jouduttu huostaanottamaan. Ei oikein tahdo ymmärrys riittää: Olen ollut itsekin joskus tilanteessa, jossa poikien isän oli välttämätöntä matkustella ulkomailla, ostella uusia vaatteita ja lentokoneiden osakkuuksia, jetsettiä ja teinityttöjä, vaikka kaikki sen vanhat velat ja vekselit olivat maksamatta varmasti kymmenessä eri pankissa. Kaikki omat opintolainani ja tukeni hävisivät yhteiseltä tililtä kuin taikaiskusta samana päivänä. Muutaman vuoden ikäisille pojille sain ruokaa ja vaatteita lähinnä kerjäämällä sukulaisilta, ja isäni maksoi yleensä sähkölaskut viimeisenä päivänä, ennen kuin ne olisi laitettu poikki. Heinää tein monena vuotena hevosilleni käsin ystävien pelloilta ja pientareilta, ja loput kerjäsin mitkä mistäkin. Lopulta vain oltiin siinä tilanteessa, että navetan vintillä ei ollut kuin muutamia paaleja heinää, eikä rahaa vain ollut, eikä sitä ollut mistään tulossakaan. Vaikka olin jo laittanut aiemmin vuoheni teuraaksi, kesään oli niin pitkä aika, että jouduin myymään rakkaat suomenhevoseni Jutan ja Jyrkin pois: Toivottavasti se, mille en oikein taida löytää sopivaa nimitystä, nautti elämästään oikein täysillä. Minulla ei oikein tainnut olla kovinkaan nautinnollista, katsellessani tyhjää tarhaa ja pihattoa, jossa Jutta oli asustellut viimeiset viisi vuotta ja Jyrki neljä. Onneksi kuitenkin myin: Elikoita vain ei voi jättää nälkään, vaikka itsellä asiat olisivat kuinka huonosti, ei se niiden vika ole! Lopultahan ne sen vekselit ja velat kulkeutuivat asuntolainaani, jota makselen edelleen hitaasti, mutta varmasti.

Mutta turha niitä rahoja on oikeastaan jäädä märehtimään, nyt ovat kuitenkin asiat päivä päivältä paranemaan päin, ja tomaatitkin ovat päässeet jo pitkulaiseen ruukkuunsa odottamaan seuraavaa multausta: Ne nimittäin kasvattavat sitä mukaa enemmän juuria varteensa, kun niitä peittelee sinne multaan! Jos ette pane pahaksenne, minä menen nyt valmistautumaan 25 minuutin päästä tapahtuvaa nelikymppiseksi tulemistani: Mahtaakohan se ihan sattua?

-Amatööriputkimies-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetulleet kommentit ovat tervetulleita, ärsyttävät poistetaan kyselemättä.